Erilaiset palvelut ja tuotteet kilpailevat jatkuvasti ihmisten ajasta. Nykypäivän hektinen elämäntyyli tarkoittaa sitä, etteivät ihmiset ole valmiit sitomaan omaa aikaansa asioihin, jotka eivät kiinnosta heitä tarpeeksi. Me Democratizella haluamme tarjota ihmisille juuri niitä ominaisuuksia, joita he arvostavat. Tämän vuoksi toteutimme sovellustamme koskevan kehityskyselyn käyttäjillemme. Vastauksia saimme kiitettävästi ja ne tarjosivat meille mielenkiintoista dataa siitä, millaista osallistumista ihmiset haluavat harrastaa.

Kyselyn perusteella voidaan todeta, että ihmisiä kiinnostaa selkeästi se, mitä omassa asuinpaikassa päätetään. Oman kotikunnan tai -kaupungin asioiden seuraaminen Democratizen avulla sai suurta kannatusta ja se olikin toivotuin ominaisuus sovellukseemme. Toiseksi eniten kannatusta keräsi oman työpaikan päätöksiin osallistuminen. Tämä on pitkälti linjassa muiden tutkimusten kanssa, joiden mukaan ihmiset haluavat vaikuttaa oman työyhteisönsä kehittämiseen kasvavissa määrin. 

Asuin -ja työpaikan lisäksi ihmiset toivoivat mahdollisuutta seurata ja ottaa kantaa mm. puolueiden ja ammattiliittojen päätöksiin. Käytännössä kaikenlaiset organisaatiot, joihin voi kuulua keräsivät kannatusta. Tämä kertoo ilahduttavasti aidosta kiinnostuksesta osallistua yhteiskunnallisiin päätöksiin. Ihmiset todellakin haluavat vaikuttaa.

Kokonaisuutena voidaan todeta ihmisiä kiinnostavan ensisijaisesti heitä lähellä olevien organisaatioiden asiat. Oma kotikunta tai -kaupunki, työpaikka, ammattiliitto ja muut vastaavat organisaatiot olivat ihmisille kiinnostavimpia. Esimerkiksi EU:n parlamentin päätöksenteko kiinnosti monia, mutta koska se mielletään organisaationa etäiseksi, jäi sen laajempi kannatus läheisempien tahojen jalkoihin. 

Kyselyyn vastanneiden ja meidän Democratizen työntekijöiden yhteiseksi iloksi, voin todeta meillä olevan hyvin samanlaisia ajatuksia palvelun kehittämisestä. Kaikki kyselyssä mainitut ideat olivat samassa suunnassa sen kanssa, mitä mekin olimme ajatelleet. On hieno huomata, että olemme osanneet ottaa oikeita asioita työn alle ja kyselyn tuotua lisää vakuutta oikeasta suunnasta aiomme jatkaa näiden eteen työskentelyä entistäkin kovemmin. 

Jos haluat tukea meitä saamaan palvelumme yhä useamman organisaation käyttöön voit aina vinkata meistä kyseisen organisaation päättäville tahoille.

Profile picture for user Iiro
Iiro Rauhala